Kiista koskee merialuetta Etelä-Kiinan merellä, sekä Parcel saaria ja Spratly saaria.
Aluekiistan osapuolia Kiinan ja Vietnamin lisäksi ovat Filippiinit, Brunei, Malesia ja Taiwan. Alueen hallinta kiinnostaa, vaikka alueen saaret ovat pääosin asumattomia, koska se on vilkas kauppaväylä ja sillä uskotaan olevan merkittäviä kaasu- ja öljyvaroja. Alue on myös tärkeä kalastusalue. Aluekiistassa on kuitenkin enemmän kysymys valtiollisesta suvereniteetistä, kuin kilpailusta luonnonvaroista. Alueen valtiot ovat suvereniteettikiistoistaan huolimatta pystyneet käytännön yhteistyöhön.
Kiina on vaatinut itselleen suurinta aluetta. Kiinan vaatima alue ulottuu satojen kilometrien päähän Kiinan eteläosan saaresta. Kiinan mukaan sen oikeus alueeseen ulottuu satojen vuosien päähän. Samoja alueita väittää Kiinan tapaan omakseen myös Taiwan. Vietnam taas sanoo hallinneensa alueita jo 1600-luvulta lähtien. Filippiinit on vaatinut itselleen Spratlysaaria. Osia alueesta ovat vaatineet myös Brunei ja Malesia, joiden mukaan alue kuuluu niiden yksinomaiseen talousvyöhykkeeseen YK:n merioikeusyleissopimuksen nojalla.
Pahin riski alueella ei ole suurimittainen sotilaallinen selkkaus eikä kaasuvarantojen hyödyntämisen estyminen, vaan kalakantojen romahtaminen. Kalavarojen hallinta on vaikeaa niin kauan kuin merialueiden jaosta ei päästä sopimukseen. Kiinan meri on huomattavan kalaisa, mutta ylikalastus on jo nykyisellään vakava uhka kalakantojen kestävyydelle. Kilpailu hupenevista kalavarannoista tulee vain kiihtymään.
Ei näytä todennäköiseltä, että talousvyöhykkeistä kyetään sopimaan lähivuosina. Mikäli kävisi toisin ja kaikki alueen rantavaltiot ulottaisivat talousvyöhykkeensä mahdollisimman pitkälle rannikkojensa peruslinjoista, jäisi talousvyöhykkeiden ulkopuolisen merialueen osuus pieneksi. Mikäli Kiina perustaisi talousvyöhykkeen Parcelsaarten ja Taiwan Pratassaarten sekä Itu Aban ympärille, kutistuisi aavan meren alue lähes olemattomiin. Tämä olisi ongelmallista Yhdysvaltojen näkökulmasta, varsinkin jos Pratassaaret ja Itu Aba tavalla tai toisella siirtyisivät Taiwanilta Kiinan hallintaan. Kiina tulkitsee merioikeusyleissopimusta tiukemmin kuin valtaosa sopi- javaltioista, eikä hyväksy sota-alusten sotilaallista toimintaa talousvyöhykkeellään. Tällä perusteella Kiina on vastustanut Yhdysvaltojen laivaston läsnäoloa Etelä-Kiinan merellä. Yhdysvallat – joka ei ole ratifioinut merioikeusyleissopimusta – katsoo kansainvälisen tapaoikeuden sallivan laivaston tiedustelu- ja tarkkailutoiminnan muiden maiden talousvyöhykkeellä.
Kiina on haastettu vuonna 2014 Etelä-Kiinan merelle tekemistään linjauksista kansainväliseen välitystuomioistuimeen, koska toiminta rikkoo Kiinankin ratifioimaa YK:n merioikeusyleissopimusta. Kiina on kieltäytynyt osallistumasta välitysoikeudenkäyntiin.
Tässä oikeustapauksessa oli kyse siitä, voidaanko Kiinan hallitsemia kiviä ja valliriuttoja pitää saarina, mikä oikeuttaisi Kiinan aluevaateet niitä ympäröivään merialueeseen. Päätöksen mukaan ei ole olemassa todisteita Kiinan historiallisesta hallinnasta alueella. Tuomion mukaan Kiina on loukannut Filippiinien itsemääräämisoikeutta muun muassa puuttumalla Filippiinien kalastukseen ja öljynetsintään, sekä sallimalla kiinalaiskalastajien toiminnan alueella. Lisäksi Kiina on vahingoittanut alueen koralleja rakentamalla tekosaaria. Kansainvälinen tuomioistuin hylkäsi Kiinan historiallisen oikeuden merialueisiin. Kiina ilmoitti, ettei tuomioistuimen päätös sido heitä. Tuomioistuin kuitenkin sanoi, että päätös on lainvoimainen Kiinan kieltäytymisestä huolimatta.
Mielestäni olisi tehtävä jonkin näköinen päätös talousvyöhykkeistä, kuitenkin jokaisella valtiolla on velvollisuus talousvyöhykkeellänsä, ja se velvollisuus on säilyttää luonnonvarat ja jakaa ne tarvittaessa, mutta jos ei valtiot voi keskenään sopia alueesta on todella itsekästä mielestäni että koko kalakanta alkaa kuolla riitojen takia. Lisäksi Kiinan mielestä 90 prosenttia Etelä-Kiinan merestä kuuluu sille ja tämä ei ole merirajoja määrittelevän YK-sopimuksen mukainen aluevaatimus. Rantavaltiolla on oikeus rakentaa tekosaaria kyllä, mutta omalla talousvyöhykkeellään. Kiina on näin ollen loukannut Filippiinien alueellista koskemattomuutta rakentamalla tekosaaria, sekä kalastamalla ja etsimällä öljyä, ajatellen että heillä on jonkin näköinen yksinomainen oikeus alueisiin. Näin ollen Kiinan aluevaatimukset eivät olleet lainmukaisia.
Lähdeluettelo
Martin Dixonin kirjan luku 5
Yle uutisoi: https://yle.fi/uutiset/3-9927175
Jyrki Kallion artikkeli: https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2017/01/bp115_2.pdf
Kansainvälisen oikeuden portfolio 